Batumi, Gori, Tbilisi
16.5.- 21.5.2018
Kaukasian maissa on kahakointia monella suunnalla, väkivaltaiset kansallisuusriidat ovat jatkuneet vuosia eri maiden välillä: Turkin ja Armenian välinen raja on suljettu, samoin Armenian ja Azerbaidzanin raja, Georgian ja Venäjän välinen raja on ollut auki pari vuotta Abhasian ja Etelä-Ossetian irtauduttua Venäjän avulla Georgian kontrollista.
Järkevästi pääsi siis etenemään Georgian kautta, Georgiasta on pääsy Armeniaan ja myös Azerbaidzaniin, jos ei Armeniassa ole liikkunut Vuoristo-Karabahin alueella (passileimoilla).
Georgian liikennevakuutuksen sai ostettua rajalta, minimi 15 vrk maksoi 20 GEL (7€), viereisessä luukussa oli myös rahanvaihtopiste, joten lareja saatiin kukkaron täytteeksi. Georgiassa voi oleskella 360 päivää ilman viisumia.
Batumiin vievä tie ei ollut parhaimmasta päästä, georgialaisten ajotyyli kävi ilmi nopeasti, kaasujalka oli raskas ja ohitse oli päästävä huolimatta vastaantulevista. Lehmät toljottivat tien varrella suorittamassa liikennelaskentaa.
Batumissa vierähti pari päivää. Turkkilaisten ja venäläisten lomakohteessa ei ollut vielä sesonki alkanut. Kaupunkikuva oli moniulotteinen: ranta oli Batumin paraatijulkisivu, leveä rantabulevardi, 8 km pitlkä, puistoineen, suihkulähteineen ja patsaineen, sekaan mahtui myös huvipuistoa, italialaistyylistä pylväikköä, maailmapyörää, delfinaario ja paljon muuta. Sheratonin ja Hiltonin hotellit olivat näyttävät, Kempenskin hotelli oli jäänyt keskeneräiseksi rakennustyömaaksi. Itse ranta oli pelkkää pyöreää kiveä, mutta kivinen alusta ei näköjään haitannut auringonpalvojia.
Aakkostornia kiersi georgialaiset aakkoset - vaikea koukeroinen kieli, mutta kaunis katsella - ja näköalahissi vei yläilmoihin, josta aukeni maisemaa Mustallemerelle, kaupunkiin ja vuorille. Jäimme poislähtiessä muuten nalkkiin tähän hissiin, ja lopulta tulimme alas tavarahissillä!
Arkkitehtoorinen ilme muuttui vanhassa kaupungissa, Eurooppatoria reunustivat 1900-luvun rakennukset ja lukuisat kasinot, torin keskellä kreikkalaisen mytologiahahmon Medea-patsas. Ja kun tästä kaikesta siirryyttin vielä kauemmaksi, pois turistien maailmasta, päädyttiin venäläisvaikutteisiin kerrostalokortteleihin, joissa vietettiin kaupunkilaisten normielämää. Kerjäläiset kuuluivat myös katukuvaan.
Englannilla tuli hyvin toimeen ja pankkikortti kelpasi, myös huoltoasemilla. Majapaikassamme isännän tulkkina toimi hänen 11-vuotias poikansa, kaverin englanti oli jo ihan sujuvaa.
Batumista Tbilisiin, maan pääkaupunkiin, oli noin 400 km:n ajomatka. Kaupungista poispääsy tuotti hankaluuksia, päätien alku oli suljettu ja oli löydettävä kiertotie, ruuhkassa vierähti jokunen hikinen tovi. Tie oli vaihtelevaa, alkuun pieni pätkä moottoritietä, sitten kapeaa mutkaista vuoristotietä, jälleen moottoritietä, kylien läpiajoa - ja oli oltava koko ajan varuillaan, kun ei muiden tienkäyttäjien ennalta-arvaamattomia liikkeitä osannut ennustaa. Monesta autosta puuttui joko etu- tai takapuskuri, joten se kuvasti hyvin tämän maan liikennekulttuuria. Tietä käyttivät tietenkin myös lehmät, lampaat, ankat ja porsaat.
Viime vuosisadan kuuluisin georgialainen oli Josef Dzhugasvili, paremmin tunettu nimellä Josef Stalin, jonka syntymäkaupungissa Gorissa sijaitsee Stalin-museo. Museo kertoi Stalinin elämäntarinan koulupojasta hänen kuolemaansa (v 1953) saakka, ja sen miten poliittisesti aktiivisesta nuoresta miehestä kehittyi kommunistisen puolueen pääsihteeri ja Neuvostoliiton diktatoorinen valtionpäämies. Taitava sotapäällikkö, jonka suorittamat terroriteot, vainot, puhdistukset ja muut rikokset oli jätetty museossa taka-alalle - hieman kaksijakoista! Seinät olivat täynnä lehtileikkeitä, valokuvia, muotokuvia ja propagandajulisteita, lisäksi tulivat patsaat ja veistokset ja kierros päättyi mini-mauseleumin kuolinnaamioon. Yhdessä salissa esiteltiin Stalinin saamia lahjoja. Englanninkieliset tekstit olivat niin pientä tihrua, ettei niistä mitään selkoa saanut.
Pihaa komisti iso patsas ja katoksen alle oli sijoitettu hänen muualta siirretty kotitalonsa, pihalla oli myös Stalinin matkoillaan käyttämä junavaunu. Tulipahan käytyä, kun sattui matkan varrelle, ja monelle muulle taisi olla must see -kohde, sen verran väkeä pyöri rakennuksen sisällä ja nurkilla.
Tbilisissä vietimme Formula1-hostellissa pari yötä. Hostelli sijaitsi vanhan kaupungin laitamilla todella kapeiden katujen keskellä, perille päästiin ylämäkeä ja shikaaneja kiertelemällä, pyörälle löytyi parkki hostellia vastapäätä olevan talon pihalta, kadun tukkeeksi sitä ei voinut jättää. Alue oli rähjäistä, vain jokunen talo, kuten tämä majapaikkamme, oli kunnostettu. Rähjäromantiikkaa parhaimillaan, asukkaiden elämä oli kadunvarsilla, puheensorina ja lasten leikit jatkuivat iltamyöhään. Naapureilta tuskin mikään pysyy salassa. Ja eikä niin väliä, vaikka laudat on irti seinistä tai aaltopellit rämisivät irtonaisina katoilla.
Kuningas Vakhtang Gorgasal perusti kaupungin 300-luvulla mineraalivesilähteiden ympärille ja 1100-luvulla Tbilisi oli yksi Silkkitien keskeisimpiä keskuspaikkoja Euroopan ja Aasian välillä. Mtkvari-joki kulkee kaupungin läpi, joen yli pääsi useita siltoja pitkin. Kaupunkikuva oli vanhaa ja uutta neuvostoaikaa unohtamatta, kukkulat ja vuoret ympäröivät laaksoa.
Välimatkat eivät olleet pitkiä, joten parin päivän aikana ennätti moneen paikkaan: Mtatsminda Park -puistoon pääsi rinnejunalla, alastullessa katsastimme vuoren rinteessä olevan Pantheon kirkon ja luolakirkon, kaupungin uusin teräs-lasikomistus, kävelysilta Peace bridge (v 2010), vei Rile Park -puistoon presidentinpalatsin alapuolelle. Tuubimaisen kulttuurikeskuksen ovet ovat toistaiseksi olleet suljetut, jäänyt sisätiloitaan keskeneräiseksi.
Dry Bridge -sillan reunamille levittäytyneeltä kirpputorilta olisi tehnyt hyviä löytöjä, mutta pelkkä katselukin riitti. Tavaraa oli laidasta laitaan, antiikkia, koruja, astioita, kirjoja, levyjä, neuvostoaikaista roinaa, kaikkea tarpeellisen tarpeetonta, mutta esillepano oli näyttävää, kaikki esineett oli levitetty kankaiden päälle jalkakäytväille kauniiksi asetelmiksi.
Vanhakaupungin, Dzveli Tbilisin, Gorkasali-aukion reunustaa rikkivesikylpylöiden eli Abanotubanin alue. Kylpylät ovat peräisin maan islamilaiselta ajalta, ulkomuodoltaan islamilaista arkkitehtuuria, tunnetuin kylpylöistä on keskiaasilaista tyyliä edustava Chreli Abano -kylpylä. Suuntasimme sinne liottelemaan matkapölyjä, kylpylöissä on mahdollisuus joko julkisiin tai yksityisiin vuoroihin, Chreli Abano tarjosi ainostaan yksityisiä, kuitenkin eri kokoisia kylpylätiloja. Vartin odottelun jälkeen vapautui tila kuuma-altaalla ilman saunaa, kelpasi meille, hinta tästä oli 60GEL /1h (n. 20€). Tila käsitti pukuhuoneen, wc:n ja kuuma-allashuoneen kylmine suihkuineen ja hierontapöytineen - selänpesu ja hieroja olisi olllut tarjolla lisämaksusta. Hämärän höyryisessä tilassa oli lievä rikinhaju ja vesi oli kuumaa, joten kylmä suihku oli tarpeen aika ajoin.
Virkistävän kylvpyhetken jälkeen innoistuimme nousemaan kukkulalle, Tbilisin kasvititeelliseen puutarhaan ja Narikalan linnoitukselle, matkalla pääsi ihastelemaan Vanhakaupungin kunnostetuinta osaa, pitsikuvioin koristelluita, mutta vinksallaan olevia parvekkeita ja pastellinvärisiä taloja.
Georgian ruokakulttuuriakaan ei voi jättää kehumatta: khinkali-nyyttejä, hatsapuria, juustoja, tuoreita vihanneksia, yrttejä, yms., tienvarsilla oli oma tarjontansa vihanneksista maauunileipiin.
Kaupungin liikenteessä oli mahdotonta päästä tien yli, Rustavelli Avenuella, kaupungin pääkadulla, ajovauhti oli kova eikä jalankulkijoille annettu mitään mahdollisuuksia, alikulkukäytävät oli ainoa mahdollisuus alittaa katu. Vanhakaupungin kujillakaan ei ollut suojassa, autolijat kaahasivat myös siellä ja muutama harrikkakuski sai autojen hälytyslaitteet soimaan.
Armeniaan mennessämme tapasimme huoltoaseman pihalla BMW F800:lla ajelevan espanjalaisen Carloksen, joka oli aloittanut maailmanympärimatkansa Barcelonasta. Ajoimme hänen kanssaan kimpassa Armenian Jerevaniin saakka.
Armenian rajaylitypaikaksi valtsimme maan keskiosaissa sijaitsevan pienen Gogava - Guguti - raja-aseman. Oli jo tulla uskonpuute, että onko koko paikkaa olemassakaan, viimeiset 30 km rajalle oli tosi huonoa tietä, josta pinnoite oli hävinnyt aikoja sitten. Sateen jäljiltä monttuinen tie oli pelkää kuralätäkköä ja ajolinjan etsimistä. Tärinää ja pompotusta, hienoa metsäistä maisemaa ei juurikaan pystynyt katselemaan. Tiellä ei ollut mitään muuta liikennettä. Georgian raja-asema oli pieni ja ennen meitä sinne oli saapunut englantilainen autoileva pariskunta. Täälläkin soiteltiin joillekin tahoille ennen kuin poistumisleimat lyötiin passeihin, tullivirkailijat kovistelivat Carlosta maksamattomasta ylinopeussakosta, jonka hän oli maksanut, mutta ei ollut saanut kuittia, englantilaiset jäivät kiinni maksamattomasta vakuutusmaksusta. Lopulta kukaan ei maksanut mitään ylimääräistä ja siirryimme kaikki Armenian raja-alueelle.
