Koprivshtitsa, Idilevo, Sozopol 12.5.-17.5.17
Bulgarian rajalla osa ulkomaalaisista autoilijoista hätäili tiemaksujen kanssa, eikä tullivirkailijakaan tiennyt, tarvitaanko vinjetti myös moottoripyörään vai ei . Soitto jonnekin ja varmisti asia: ei koske moottoripyöriä. Lyhytkestoinen vinjetti ei nyt montaa euroa olisi maksanut, mutta mitäpä sitä turhaan maksamaan, kun ei ollut pakollista.
Bulgarian puolella alkoi aurinko paistamaan ja matka oli alkuun tasaista jollotusta tasangolla, sivuutimme Sofian ja jossain kaukaisuudessa näkyi pieniä kukkuloita. Maan pinta-alasta 30% on vuoristoa ja loput tasankoa, alankoja ja peltoja. Bulgarian keskiosaa halkoo Balkanvuoret, jotka ulottuvat Serbian itäosista aina Mustallemerelle saakka, pituutta 560 km ja leveyttä 20 -30 km ja keskikorkeuskin n. 900 m luokkaa. Päässä pyöri kaartilaisten marssilaulu "paljon on kärsitty vilua ja nälkää Balkanin vuorilla taistellessa", Turkin sodassa (1877-78) reilu tuhat suomalaista oli taistelemassa Venäjän rinnalla Mustanmeren herruudesta. Vaativat olosuhteet ja pitkät marssit kävivät taatusti sotilaiden voimille, meillehän eteneminen oli helppoa, nautimme upeasta säästä ja rehevistä metsämaisemista mutkaisella tiellä Central Balkan National Parkin -luonnonpuistossa, josta jatkoimme Koprivshtitsan kylään Topolnitsa-joen varrelle, noin 1000 m korkeuteen Sredna Gora -vuoristossa.
Koprivshtitsa, jota lausuessa meni kieli solmuun, kylää kutsutaan bulgarian kauneimmaksi, arkkitehtuuriltaan omaperäisiset rakennukset olivat mielenkiintoisia , talot olivat peräisin 1800-luvun loppupuolelta, pihat suljettu lautaportein (joissa kymmeniä kuolinilmoituksia), mukulakivikaduilla ei pyörän kyydissä istuminen ollutkaan enää niin mukavaa. Yövyimme Nenchova Guesthousessa, jonka emäntä oli kadonnut jonnekin kylille, naapurin utelias rouva avasi meille lopulta portin sisäpihalle, ja tulihan paikanomistajakin lopulta paikalle.
Museokylän kaikki paikat olivat tietenkin illalla jo kiinni, joskin ravintolassa pääsimme paikallisten perinneruokien makuun.
Seuraavana aamuna sivusimme jälleen kansallispuistoa ja ylitimme Balkanin n. 1500 metrissä (Troyan-Karnare Pass), huipulla pääsi kapeaa ja päällystettyä tietä pitkin aivan Arch of Freedom -muistomerkin vierelle, joka oli pystytetty Bulgarian vapaustaistelussa kuolleiden muistoksi. Huipulla tuulee, ja niin täälläkin, toisella puolen huippua paistoi aurinko ja toisella puolen roikkuivat synkät pilvet.
Lähietäisyydeltä olisi löytynyt lukuisia luostareita, kirkkoja, roomalaisia kaupunkien raunioita, linnoituksia, kylpylöitä yms - historiaa ja kulttuuriahan tässä maassa riittäisi ihmelteltäväksi viikkotolkuksi. Veliko Tarnovon (yksi Bulgarian vanhimmista kaupungeista) lähellä sijaitsevassa Idilevon pienessä (n. 100 asukasta), ränsistyneessä kylässä oli jotain meille sopivampaa: Moto Camp Bulgaria (www.motosapiens.org).
Kylässä, jossa aika oli pysähtynyt jo aika päivää sitten, löytyi pieni keidas motoristeille. Useamman vuoden kunnostusurakan tuloksena vanhan maalaistalon rakennukset ja pihapiiri olivat saaneet uuden elämän, Polly, Ivo ja Doug (ei paikalla) olivat perustaneet pienen motoristihenkisen majatalon, sisämajoitusta 12 hengelle, pihalta löytyi baari virvokkeineen, telttapaikkoja, isot oleskelutilat sijatsivat erillisesessä "tallissa", pieni korjaamo työkaluineen oli käytettävissä, oli pesula- ja kokkausmahdollisuudet jne. Pihalla pyöri koiria, kissoja ja kanoja, ja baarissa riitti illalla vilskettä, muutama muukin ulkomaalainen oli innostunut hankkimaan oman röttelön loppuelämäprojektikseen ja kuulumisia vaihdettiin: montako kottikärryllistä romua oli päivän mittaan kannettu ulos, montako käärmettä oli tullut kivijalasta esiin, mistä löytyisi hyviä työmiehiä...
Majoitushuoneet oli nimetty pyörämerkkien mukaan, pari saksalaista oli päässyt valitsemaan omat huoneensa ennen meitä, ja bemarihuone oli varattu, joten me vietimme yön harrikkalakanoiden välissä. Illalla paikalle saapui vielä kaksi unkarilaista moottoripyöräilijää.
Ivon ja Pollyn kunnostustyöt ja muut puuhat jatkuivat kesän kynnyksellä kiireisenä - byrokratia- ja korruptiosanat vilahtelivat useasti heidän kertomuksissaan projektin etenemisestä - Horizons Unlimited -kokoontuminen oli ohjelmassa kesä-heinäkuun vaihteessa ja Campille odotettiin jopa 100 motoristia.
Me jatkoimme Mustallemerelle, ja vielä kerran Balkaninvuorten ylitse. Buzludzhan vuorella, bulgarialaisten ja ottomaanien välisellä taistelupaikalla ja jossa myöhemmin perustettiin Bulgarian kommunistinen puolue, sijatsi maan suurin kommunismin monumentti, avaruusaluksen näköinen valtava rakennelma, joka toimi n. 8 vuoden ajan Bulgarian kommunistisen puolueen päämajana. Neuvostoliiton hajoamisen 1989 myötä muuttui myös Bulagarian poliittinen järjestelmä, monumentti hylättiin ja nykyisin jäljellä on erittäin huonokuntoinen rakennelma muistuttamassa menneistä graffiteineen: "Enjoy Communism" & "The world will be mine". Sisälle ei tietenkään päässyt ja tuskinpa sieltä olisi enää löytynyt Stalinin, Marxin ja Leninin kuviakaan.
Väkeä pyöri siellä runsaasti, neljä endurokaveria ajoi jostain kukkuloilta suoraan monumentin juurelle ja hetken kuluttua olivat jo kaukana seuraavalla huipulla - vuoren rinteillä pääsi kyllä etenemään helponnäköisesti. Tuulinen sää ja lämpötilakin huipulla noin + 10 astetta ja meillä oli edessä reikäinen ja kapea asfalttitie alas vuorilta, ja eteenpäin moottoriteitä kohti rannikkoa, nyt jo lähes +30 asteen helteessä. Maisemat olivat enää alavaa peltoa, rypsiä ja viljaa, lehmiä ja lampaita.
Otimme lomaa lomasta ja vietimme seuraavat kolme päivää Sozopolissa, Bulgarian vanhimpiin kuuluvan rannkikkokaupungin rannalla oli tarkoitus hankkia hieman rusketusta, kun ei ajokamat päällä väriä liiemilti nahkaan kerry! Hotelli Elena oli käytännössä tyhjä, samoin rannat ja aurinkotuolit. Kaupungilta löytyi mukavia ruokapaikkoja, nekin autioina, vasaranpauketta ja moottorisahan ääniä kuului kyllä riittävästi, paikkoja valmisteltiin kuntoon lomasesonkia varten. Vanhankaupungin puu- ja kivitalojen välisillä mukulakivikaduilla ja rannalla oli mukava maleksia - ja tehdä samalla suunnitelmia, mihin seuraavaksi... Ja merivesi oli kyllä vielä liian kylmää uimiseen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti