18.8. - 25.8.2016
Vuoksen rannoilla riitti moottorin murinaa ja vauhtia pari viikkoa sitten, Imatranajo kokosi katuratakilpailutapahtumaan yli 42 000 kävijää. Edellisen kerran Imatran katuradalla ajettiin kilpaa 30 vuotta sitten. Samassa yhteydessä järjestettiin omana tapahtumanaan myös motoristien kokoontumisajo, ja siellä joukon seassa olimme siis mekin. Vuoksen Vallilta oli lyhyt matka kisavarikolle ja katuradan varteen seuraamaan tätä IRRC-osakilpailua.
Viikonloppu sujui seuraten harjoitus-, kilpa- ja näytösajoja, oli varikkokiertelyä, pyörien katselua, ystävien ja tuttujen tapaamista, sadetta, aurinkoa, telttailua, makkaraperunoita, juttua asiasta ja vielä enemmän asian vierestä. Eeki Kuparinen veti näytöajossa huimia nopeuksia Kawasaki Ninja H2R:llä ja Imatran kaupunginjohtajakin sai tuntumaa katurataan jonkun toisen kuskin ja pyörän kyydittämänä - meillä katsojilla silmissä vilisi ja korvissa soi! Muutamalle suomalaiselle kuskillekin kertyi mitaleja ja hyviä sijoituksia, muutamalla kuskilla kisa päättyi kaatumiseen.
Meille kyseinen tapahtuma oli myös startti loppukesän reissulle. Imatralta suuntasimme Vantaalle, varusteiden huollon jälkeen jatkoimme Vuosaaren satamaan ja Finnladyn (Finnlines) kyydissä Itämeren yli Lyypekin rannikkosatamaan. Helsingin sää oli sateinen ja sumuinen, olisikohan ennettä matkakohteemme sääolohin?
Saksassa ei satanut ja moottoritie oli kuuma! Ajoimme kaksi päivää helteessä (n. +30C), ensin Lyypekistä Hollannin Tilburgiin. Moottoritien kaistat olivat tupaten täynnä, oli yllättäviä äkkijarrutuksia, matelemista, Bremen - Osnabruck välillä koko liikenne seisoi lähes tunnin. Seuraavana päivänä sama jatkui, Antwerpen - Gent - Brugge, Calais'iin menevä moottoritie oli suljettu kokonaan ja kaikki liikenne ohjattiin Ostendeen. Siirryimme pikkuteille, jonkun kanaalin varella huomasimme olevamme jo Ranskassa ja puikkelehdimme lopulta to-iltapäivästä Dunkerquen kautta Calais'in satamakaupunkiin.
Calais'n liepeillä ohitimme ns. Calais'n viidakon, siirtolaisten hökkelikylän. Leirin muovi- ja pressukatokset lepattivat tuulessa, vastaantulevat jalankulkijat olivat afrikkalaistaustaisia nuoria miehiä ja heitä norkoili lisää sataman tienvarsilla, toiveissa kyyti kanaalin yli, jollain konstilla. Tai oletettavasti ei.
Itse Calais ei kaupunkina ollut mitenkään erikoinen, toisessa maailmansodassa kaupunki pommitettiin lähes maan tasalle, joten mitään sotaa edeltävää ei juurikaan ollut nähtävillä. Renesanssityylinen, ylikoristeltu kaupungintalo ja sen edustalla oleva Rodinin Calais'n porvareita esittävä veistos olivat iltakävelyn kohteena, vanhan kaupungin puolelta löytyivät englantilaistyylinen Notre Dame -kirkko, majakka ja vartiotorni 1200-luvulta.
Yösija löytyi vanhasta kaupungista ja perjantaina oli tiedossa lyhyt matka kaupungin eteläpuolelle Coguellesiin, Eurotunnelin lähtöpisteeseen. Meitä odotti junakyyti Englannin kanaalin ali sen kapeimmalta kohdalta Doverinsalmessa, maailman pisintä vedenalaista tunnelia pitkin, 38 km meren alla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti