sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Kohti Skotlantia

Lake District, Englanti - Edinburgh, Skotlanti
1.-4.9.2016

Syyskuun ensimmäinen päivä koitti aurinkoisena ja lämpötilakin oli kohdallaan, päivän ajomatkamme ei ollut kovinkaan pitkä, Liverpoolista reilut 100 km ja mutkitellen hieman lisää, järvi- ja ylänköalueelle Lake District, Luoteis-Englantiin.

Järviseudulla on yli 14 järveä ja lampea, kohteemme oli alueen suurin järvi, Lake Windermere (myös Englannin suurin järvi). Meidän järvien mittakaavaavassa ei kuitenkaan mikään suuren suuri, pituutta 17 km, levein kohta 1,6 km ja syvin kohta 67 m, ja mahtuupa järveen 18 saartakin. Ja alueen kukkuloiden ja vuorten korkeus vaihtelee 500 metristä vajaaseen 1000 metriin.

Järven eteläpäässä lähellä Newby Bridgen kylää bongasimme mielenkiintoisen Järvialueen moottorimuseon, Lakeland Motor Museumin. Hallin seinien sisältä löytyy yli 30 000 moottoriaiheista tai vastaava vanhaa esinetta ja tavaraa, kaikki viimeisen päälle kunnossa ja kuunostettu: autoja, moottoripyöriä, skoottereita, polkupyöriä, mopoja, pienoismalleja, lasten leluja, jne, jne. "Kuin silloin ennen" -näyttelyissä palattiin 50-, 60- ja 70-luvuille, oli mm. kaupan näyteikkuna, kirjakauppa, kenkäkorjaamo, posti, sekatavarkauppa, kahvila ja autokorjaamo. Omat osastot kertoivat myös alueen teollisesta historiasta. Isle of Manin kisoille oli oma osastona ja screenillä pyöri videoita ajoista eri vuosilta.


 
 
 
 

Naapurirakennuksesta löytyi vielä nopeusmaailmanennätyksiä rikkoneiden Cambellien, Sir Malcom ja poikansa Donald, kulkuneuvot. Heillä oli 21 maailmanennätystä maalla ja vedessä, Donaldin tarina päättyi 1967 läheiseen Coninston Water -järveen yrittäessään jälleen kerran rikkoa omaa maailmanennätystään vesillä. 


 

Meidän ei tarvinnut rikkoa maailmanennätyksiä, ajelimme hiljalleen Lake Windemeren mutkittelevaa rantatietä noin järven puolen välin paikkeille Windemeren kylään, rehevät puut muodostivat välillä tunnelimaisen, hämärän kujan. Sitten alkoi tulla vastaan hotellia, satamaa, kaupaa ja kaduilla vaeltavia turistilaumoja - siirryimme äkkiä tunnelmasta toiseen! Yösijaksi olimme buukanneet huoneen Ellerdene Guest Housesta (B&B), rakennus oli vuodelta 1888 ja B&B-toimintaa siinä oli ollut 1960-luvulta lähtien.Uudet omistajat olivat päivittäneet paikan, ja emme kyllä keksineet, mitä muuta sieltä olisi puuttunut, paitsi kunnollinen wifi-yhteys. Tosin tähän mennessä netti ei ole juuri missään majapaikassa toiminut kunnolla, joten ei tämäkään ollut mikään yllätys.



 

 

Ja sitten viimeinkin Skotlannin puolelle - näkyisikö linnoja (parhaina aikoina niitä on ollut yli 3000), entä Loch Ness -järven hirviö, kirmaako Baskervillen koira vielä nummilla, soiko säkkipillit joka nurkalla?

Alkumatkasta oli jälleen hieman sadetta ja sumua kukkuloilla, mutta upeita maisemia katseltavaksi - eteläisen Skotlannin läpi ajoimme Borders Historic Routea pitkin Carlislesta Edinburghiin. Reitti oli enimmäkseen rauhallista maaseutua, siellä täällä viitat osoittivat joihinkin linnoihin, muutamassa kaupungissa oli tekstiiliteollisuutta.


 

Teiden kunto on erinomainen, jopa pienimmätkin kylätiet ovat päällystettyjä, mutta olipa tie mikä hyvänsä, ajokaistat ovat kapeita eikä tienvarsipiennarta ole. Moni hyvä kuvauskohde on mennyt ohitse, kun tien varteen ei ole voinut pysähtyä, levähdys- ja pysähdysalueet ovat myös tosi harvassa. Mutta liikenneympyröitä riittää, isommissa risteyksissä siirryt välillä ympyrästä toiseen, ennen kuin oikea ulosmenoreitti löytyy. Mikään ei tietty estä kiertämästä rundia pariin kertaan... 

Jalkauduimme kahdeksi päiväksi Skotlannin pääkaupnkiin Edinburghiin, jonka vanha (Old Town) ja uusi (New Town) kaupunki kuuluvat Unescon maailmanperintöluetteloon, Majapaikastamme Lindsday Guesthousesta oli vajaan 2 km  kävely kaupungin keskustaan Union Canal  -kanaalin vartta pitkin. Eikä bussiyhteydetkään olleet huonot, 2 bussilinjaa kulki aivan majapaikkamme ohi ja 4 punnan päivälipulla sai ajella busseilla mielin määrin.


 

Kanaalireitti vei lähes suoraan vanhaan kaupunkiin ja Edinburgin linnan juurelle. Majapaikkamme isäntä kertoi Edinburghin festivaalien (koko elokuu monta eri festivaalia) juuri päättyneen, ja että linnaan pääsisi nyt todennäköisesti lyhyellä jonotuksella, joten aamukävely vei meidät suoraan sinne. 

Edinburgh Castle hallitsee koko kaupunkikuvaa, liikkuipa keskustan alkueella missä hyvänsä Castlehill-kukkulalla sijaitseva linnake näkyy kaikkialle. Lippuluukuulle oli vain 20 min jonotus, ja kyseessä oli melko hintava vierailukohde. Osallistuimme pienelle opastuskierrokselle, jossa opas kertoi lyhyesti muutamasta linnan tärkeimmästä kohteista hauskoilla tarinoilla höystettynä. Linnan historia alkaa Rooman valtkakunnan ajoilta parin tuhannen vuoden takaa ja ollut pääosin puolustus- ja sotatoimien näyttämönä vuoteen 1745, ja siitä eteenpäin 1920-luvulle Britannian armeijan päätukikohtana Skotlannissa, ja sitten turistinähtävyytenä.


 
 
 

No ihmeteltävää linnoituksessa olisi ollut vaikka muutamaksi päiväksi, muutamassa tunnissa kierisimme ne tärkeimmät paikat, katsastimme kruunun jalokivet ja kuuntelimme kello yhden -aikamerkin eli tykin laukauksen, ja jatkoimme Royal Mile -katua alaspäin.

Säkkipillin soitto kuului jostakin, hääpari pyöri kirkon edustalla miesväki pukeutuneina kiltteihin, matkamuistomyymälöiden ikkunat olivat täynnä skottiruutua ja  lampaanvillatuotteita, yms. matkamuistokrääsää, oli baareja, pubeja, museoita, moderni eduskuntatalo, kapeita kujia, kaupungin vanhin rakennus, viskistä kertova keskus ja turisteja joka paikassa. 1,5 km:n mittainen katu päättyy Palace of Holyroadhoseen, monarkin virallisen asuinpalatsiin Skotlannissa. 


 
 
 
 
 
 
 
 

Royal Milelta teimme pienen sivuhypyn katsomaan Greyfriasin Bobbya, reaalikokoista, pientä terrieriä esittävää patsasta  (v 1872).  Uskollinen Bobby-koira, joka omistajansa kuoleman jälkeen istui 14 vuotta omistajansa haudalla odottaen tämän joku päivä palaavan. Koiran hauta löytyy Greyfrias Kirk -kirkon hautausmaalta, joka myös on monien opastettujen kävelykierrosten kohde, varsinkin yöaikaan  (huhujen mukaan vilisee kummituksia...). 


 

Emme  jääneet  odottelemaan illan pimentymistä, 9 tuntia kävelyä yhdelle päivälle riitti,  jatkoa tosin seurasi  vähän lisää sunnuntaina, jolloin kiertelimme uuden  kaupungin katuja, kävimme taidenäyttelyssä ja  seurasimme säkkipilliporukan soittoesitystä. The Georgian House -museossa pääsi mukaan  Lamontin perheen yläluokan elämään 1800-luvun vaihteessa, Charlotten Squaren uuden, paremman väen asuinalueen rakennuksissa arkkitehdin suunnitelmat eivät kuitenkaan sisältäneet vesijohtoa eikä vessaa... 


 
 

Kierroksemme päättyi 1670 perustettuun kasvitieteelliseen puutarhaan, Royal Botanic Gardens Leithissä, sen kiemuraisilla käytävillä totesimme, että tähän kaupunkiin saatiin muutamassa päivässä vain pintarääpäisy - oliskohan aihetta tulla joskus uudestaan?


 

Skotlannin kierros oli vasta alkamassa - illalla saimme laadittua jonkinlaisen reittisuunnitelman seuraavaksi viikoksi ja kävi ilmi, että majoituspaikat olivat melko täyteen buukattuja joka nurkalla. Onneksi oli viimeinkin käytettävissä toimiva nettiyhteys, joten jokunen tunti oli uhrattava majapaikkojen etsimiseen. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti