maanantai 27. huhtikuuta 2015

Ranskalainen visiitti

Espanja Lloret de Mar, Figueres + Ranska Toulouse, Aurillac, Moulins 18.4 - 26.4

Loma- ja samalla myös ns. juhlaviikko meni vauhdilla - mukavaa yhdessäoloa, seurustelua, hyvää ruokaa ja välillä cava-lasien kilistelyä... Kuski sai huilata ja räplätä rauhassa ajovaloja kuntoon! Ennätimme myös lorvailun ohella käydä Andorassa (nyt siis autolla ja eri suunnasta) ja Barcelonassa.







Ja sitten jälleen takaisin "arkeen", porukka siirtyi lentokentän suuntaan, osa jo aikaisemmin Madridiin ja loput takaisin Suomeen. Me jäimme vielä levittelemään karttoja, pyörän keula kääntyi myös meillä kohti pohjoista.

Pysähdyimme Liguerissa ja kävimme Salvador Dalin hänen syntymäkaupunkiinsa perustamassaan El Teatre-Museu Dali Figures -museossa. Vanha entinen teatteri piti sisällään Dalin (1904 - 1989) oman huikean "teatterinäytöksen" eli surrealistista taidetta, outoja ja mielikuvituksellisia teoksia sali toisensa jälkeen. Kultakoruosasto oli myös mykistävä. Espanjan toiseksi suosituin museo (Pradan jälkeen) näkyi myös kävijämäärässä, tungos oli valtava ja meidän oloa ei mp-varusteet ainakaan yhtään helpottaneet.









Eikä Pyreneistä päästy eroon vieläkään, Figueresin jälkeen ylitimme rajan (ja ennen rajaa tietenkin tankki täyteen hieman halvempaa bensaa) ja ajelimme Narbonnen kautta Toulouseen. Lumihuippuisia vuoria pääsi ihailemaan vielä pitkän tovin. Toulousessa päädyimme esikaupunkialueelle Cite de l'Espace -puiston viereen. "Avaruusmatkailu" jätettiin suosiolla väliin, 23€/hlö sisäänpääsymaksu oli mielestämme tähtitieteellinen. Aidan takaa sai näpsättyä kuvan Ariane-kantoraketista, tulikohan meillekin lisäpotkua loppumatkaan...


Toulousesta aioimme ajella Bordeauxin suuntaan, mutta säätilanne, lähestyvä saderintama muutti suunnitelmia. Lähdimme ylöspäin Keski-Ranskaan, sattumanvaraisesti valittu reitti osottautui upeaksi ja viikonlopun kurvailimme mukavassa ajokelissä maaseudun mutkaisilla pikkuteillä. Matkan varrella ajelimme läpi viinitarhojen, läpi keskiaikaisten kylien, oli vihreitä niittyjä ja kukkaloistoa, metsäisiä vuoren rinteitä, jokia ja vanhoja siltoja. Ja eihän se ole kylä eikä mikään, jos sieltä ei löytynyt linnaa tai linnan rauniota!












Sunnuntai-illan kävelyretki Moulinsin keskiaikaisessa kaupungissa päättyi ukonilmaan ja kaatosateeseen. Ja sade jatkui vielä aamullakin, saderintama oli siirtynyt rannikolta maan keskiosiin.








Pienen vetkuttelun jälkeen oli kuitenkin siirryttävä tien päälle, satoi koko päivän, enemmän tai vähemmän. Lämpötila oli alle 10 asteen, viimeiset 100 km Troyesiin tuntui jo kestävän ikuisuuden. Sumun ja sateen keskellä loistavat kirkkaankeltaiset rypsipellot piristivät onneksi maisemaa. Ja pikkuteiden varrelta ei huoltoasemaa löytynytkään ihan noin vain, kylä toisensa jälkeen vaikutti täysin autiolta. Ja melko hilkulle lopulta menikin, 19 l:n tankkia täytettiin 18,65 litralla.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti